housefive

housefive

1 epätäydellinen nainen ja 4 rakasta

Viimeisiä lomapäiviä ja päivän asuja.

24.8.2016


Niin, täällä vietetään tosiaan viimeisiä kesälomapäiviä ja vihdoinkin aurinkokin on pilkistellyt pilvien raoista ja on ollut jopa lämmintä! Tietenkin juuri kun olin pistänyt pesukoneeseen pyörimään koneellisen kesävaatteitani :D 

Alkuun täytyy laittaa päivän kukkakuva.
Täällä kasvaa niin moninaisia upeita kukkalajikkeita ja alan jo muistamaan mihinkä kuukauteen minkäkin lajikkeen kukkiminen ajoituu. Mutta nämä loppukesän söpöliinit olin aivan unohtanut. 

Mikähän noiden nimi lieneekään, en tiedä, mutta ne ovat tuollaisia vähän reppanoita pitkävartisia huituloita, missä kuitenkin on tosi söpöliini aniliininpunainen kukinto. Enemmän nämä rehottaa pientareilla, kuin rikkaruoho, mutta jotenkin kamalan suloisia ja liikkiksiä ovat :)

 Ja sit äitiliinin asukuva. 
Tosiaan mekot ja shortsit olivat kuivausnarulla ja oli pakko kiskoa farkut jalkaan.
Mä olen aivan rakastunut tuollaisiin vaarinpaitoihin ja H&M:llä näitä on yleensä ollut.
Mutta kas, kun mikään selfie-mestari en ole, niin pesulaputkin tuolla näkyjään nauraa. Voi että...

Jalassa oli ihan vain mustat varvassandaalit ja tuo iki-ihana kesäveska vielä viikonloppuun tehokäytössä. Sitten pakkailen varmasti kaikki kesävärit omastakin kaapista odottelemaan ensi vuotta :)

 Not quite pinterest worthy picture :D

Poikettiin tänään meidän lempparikahvilassa, minkä omistajat on itseasiassa meidän hyviä kavereita. Heillä on onneksi edes pikkasen terveellisempiäkin herkkuja myynnissä otettiin pari tuollaista Bounce ball-palleroista kahvien kaveriksi. Lapset rakastavat babyccinojansa, mitkä on siis vain vaahdotettua maitoa espressokupissa ja mä en voinut vastustaa jäälattea.
Viimeisiä kertoja tänä vuonna sellaisiakin juon - kausi-ihminen kuin olen heh :)

 Töpsyköilläkin kesävaatetta; todella meidän perustyyliä niinkuin varmasti huomaattekin :)

 Ja sit hengattiin vielä leikkipuistossa, mikä onkin oiva paikka edistää neulontatöitä. 
Mä aloitin tämän pikkutyön tekemisen jo pari vuotta sitten, mutta sitten taisin hukata ohjeen tai jotakin ja kun vihdoin jatkoin, alkuperäinen luomus oli Elsille liian pieni. Purin sen siis ja nyt samalla kerällä kahta kokoa isompi yritys. Annoin itselleni deadlinen, että elokuun loppuun mennessä tarttis olla valmista. Sit ehkäpä saatte asukuvia hänen päällänsä.

 Ja tämä kuva itseasiassa on jo pari iltaa sitten otettu, mutta sateisten päivien jälkeen olemme saaneet nauttia todella kauniista auringonlaskuista ja ehkäpä siis tänäkin iltana tällaista rauhoittavaa näkymää luvassa :)

Mites tykkäättekö asukuvista, vaikka meillä ei nyt mitenkään kovin kummoinen tyyli olekkaan? 
Itse tykkään oikeastaan kaikista eniten blogeissa juurikin tyylijutuista, että voipi olla näitäkin sitten ilmestyvän useammin (toivottavasti ei peilikuvina) jatkossa.

Jep, mutta nyt illallisen laittoon ja kuulemisiin! Sara xxx

Perhe- ja arkimietteitä.

21.8.2016

Voi jessus, että oli masentava teksti tuo edellinen :D No juu, eipä tämä "ulkomailla" elo aina auvoista ole, mutta kyllä kuitenkin suurimman osan ajasta :) Onhan mulla täällä tosi ihania paikallisia ystävättäriä myöskin ja sitten meidän ihana Suomi-kerho, keiden kanssa juuri eilen treffasimme Galwayssa. Ihan parasta <3

Nämä kuvat nyt on tätä peruskauraa tässä blogissa; tämä yksi perhe rannalla.

Mut kuulkaa säällä kuin säällä käydään rannalla ja vielä enemmänhän tietysti tällaisessa tuulessa ja sivuittain Atlantilta pyyhkivässä tihkusateessa. Löydettiin taas uusi ranta ja rannalla on aina kaikki paremmin :) Ja ylipäätänsä yhdessä tekeminen vaikuttaa heti perheen hyvinvointiin. Kovasti olen miettinyt viime kevättä ja miten sumussa se meni ohi kauhean aikataulutettuna ja juuri sillä fiiliksellä ettei me viisi+koira oikein ehditty tekemään (Dublinin reissua lukuunottamatta) mitään yhdessä.

Toki minulle jumppaohjelma oli tosi tärkeä henkireikä, mutta tietenkin se vei sitä meidän viiden laatuaikaa minimiin. Nyt olenkin pyrkinyt jumppailemaan sitten miehen tauon jälkeen dvd lapsenvahtina. Win-win sekin tavallaan; lapset saavat ruutu-aikakiintiönsä 45 min jumppailun aikana ja toisaalta voidaan daddyn ollessa kotona vain olla yhdessä. Kukaan ei toistaiseksi tästä järjestelystä valita. Hatunnosto vain kaikille työssäkäyville vanhemmille, ketkä sumplivat omia harrastuksiaan lasten harrastusten ja työvuorojen mukaan! 

Jokatapauksessa tämä yhdessä vietetty aika tuntuu nyt erityisen ihanalta, vaikka mitään sohvalla istumista kummempaa ei tapahtuisikaan :)

Kovasti jo tuleva kouluarki siintää mielessä ja tulevan syksyn järjestelyt. Meillä siis tosiaan keskimmäinenkin aloittaa nyt koulutiensä ja se tuo taasen erilaista rytmiä arkipäiviin. Ja Elsillä alkaisi lokakuussa 3-v. syntymäpäivien jälkeen kunnallinen playschool/kerho. Paitsi nyt selvisi, että toivomiemme aamusessioiden sijaan (9:30-12:30) hän saakin 3 x iltapäiväsessiota (13:30-16:30) ja ilmainen playschool on vasta tammikuussa. Siihen asti hinta on varsin suolainen á 12e/päivä. Tuo iltapäiväaika on nyt aika turhauttava muutenkin, kun näinollen veisin E:n 13:30, hakisin Jamesin 14:00, Fionnin 15:00 ja Elsin hakisin 16:30. Mehän asutaan 10 minuutin kävelymatakan päässä koulusta ja kerhosta, mutta toisinaan rankkasateessa on pakko ajaa autollakin nuo pienet välimatkat, että en sitten oikein tiedä mitä me noissa pikkuväleissä ehditään tehdä?

Elsi odottaa playschoolia valtavasti ja mietimmekin nyt jospa tammikuuhun asti lähettäisimme hänet sinne kerran viikossa ja kerran viikossa päiväkotiin, mihin hän myöskin kaipaa kovasti? Keväällä päivä päiväkodissa järjestely toi minulle tasaisen oman hetken, mutta erityisesti Elsi tuntui jo kaipaavan omia kavereita. Vaikka saatankin olla suht pro-kotihoito, olen ehdottomasti sitä mieltä, että 3-vuotiaasta eteenpäin he alkavat tarvitsemaan jo omia kavereita ja päivät äidin kanssa eivät vain riitä, vaikka kuinka virikemutsi olisikin.

Niin, että päätöksiä pitäisi tehdä ja rutiineja itsekkin rakastavana ihmisenä odotan kovasti minkälaiseksi meidän arki muodostuu? Missä välissä ulkoilutan koiraa, entäs bloggailen, siivoilen, jumppailen jne.? Tykkään tehokäyttää muut ajat niin, että lasten kanssa olisin mahdollisimman läsnä ja varmaan suurin aikaavievä osa päivistä menee ihan ruoanlaittoon. 

Vielä viikon verran jokatapauksessa lomaillaan ja aikataulut ovat olemattomia. Hengataan vielä hetki yöpuvuissa myöhälle aamupäivään, treffataan kavereita, yritän järjestellä lopunkin kämpän huoneiden muutamisen jälkeen kuntoon niin ja juhlitaan loppuviikosta 80-vuotiasta appea :) 

Miten teillä muilla on arki lähtenyt käyntiin ja miten sumplitte aikataulut? Jääkö perheelle paljon yhteistä aikaa ja koetteko sen tarpeelliseksi?

Tämä rappiomutsi tarjoili tänään illalliseksi täytettyjä pitaleipiä ja antoi heidän katsoa leffaa tavallista myöhempään. Kunhan saan heidät tästä nukkumaan, ajattelin vielä itsekkin lueskella blogeja ja sen sellaista. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Sara xxx

Muun maan mustikat.

18.8.2016

Olemme asuneet täällä Irlannissa nyt piirun yli kaksi vuotta ja täytyy sanoa, että vaikka olen aikuiselämästäni asunut ulkomailla enemmän kuin puolet, en koskaan ole kokenut enkä voinut kuvitella joutuvani rasismin kohteeksi.

En tiedä johtuuko aikaisemmat kokemukseni maailmankansalaisuudesta siitä, että olen ollut asumassa monen kulttuurin sulatusuunissa Austraaliassa, leppoisassa Portugalissa, missä iloisesti hymyiltiin kunhan edes yritin solkata heidän kieltänsä, Englannissa, missä kukaan ei kiinnittänyt eri kansalaisuuteesi huomiota vaiko kokemuksesta Dublinilaisena vuosien takaa, kun kuuliaisena työntekijänä olemassaoloani vain arvostettiin? 

Mutta mistä johtuu, että nyt viimeisen parin vuoden aikana olen useampaankin kertaan kokenut väheksymistä ollessani eri kansallisuutta? Miten minulle on välillä puhuttu kuin idiootille, kuka ei ymmärrä kieltä (mitä toki puhun itseasiassa kuin natiivi) ja varmaan sitten älytasokin on jotenkin alentunut? Miten minua on kehoitettu Irlantilaistumaan?

On jotenkin omituista, että maassa, missä en uskonut olevan juurikaan kulttuurieroa Suomeen, onkin niiiin paljon erilaisia tapoja ja pinttyneitä käytäntöjä, että mietin opinko niitä ikinä? Mistä minä olisin voinut tietää, että matkalaisille piti olla voikkuleivät valmiina odottamassa, vaikka olivat sanoneet syövänsä jo matkalla ja Suomalaisen kohtelijaana sitten paikanpäällä kysyin, että saisiko olla jotakin?
Muistinko kiittää tarpeeksi monella eri tavalla, kun Suomalaisena sanotaan kerran kiitos ja sitä tosiaan tarkoitetaan jokaisella solulla?

On hämmentävää ja oikeastaan erityisen loukkaavaa, kun joku toivoo sinun luopuvan omasta kansallisidentiteetistä ja tapakulttuurista. Toki maassa maan tavalla, mutta toisaalta oma tyyli ja tavat ovat osa sitä kotia, minkä tuot mukanasi maahanmuuttajana. Itsea haluaisin meidän kodissa ilmennettävän Suomalaisuutta ja sen olevan omalla tavallaan eksoottista ja kiinnostavaa vierailijoille.

Suomalaisuus on minulle todella tärkeää ja yritän ylläpitää sitä niin, että myös meidän lapset ovat ylpeästi sekä Suomalaisia että Irlantilaisia. Hulluinta on, että täällä on lisäkseni hurjasti eri kansallisuuksia ja silti tuntuu, että meitä kaikkia erityisesti vanhemmat rouvat pitävät kakkosluokan kansalaisina. 

Suuri Puolalainen yhteisö jokaisessa takapajula-kylässäkin antaa tietynlaisen leiman myös muille Itä-Eurooppalaisille. Puolalaiset lähinnä miksaavat vain keskenänsä ja heille on kaupoissa omat ruokatarvikehyllynsäkkin (<-gotta love finnish words :D), 
sinäkin olet varmaan Puolasta, kun puhut jotain omituista kieltä. 

Itse haluaisin saada ihmiset kaikkialla miettimään, että jokainen sinun kieltäsi murtaen puhuva puhuu täydellisesti omaa kieltänsä ja kielioppi- taikka lausumisvirheistä huolimatta hänen älykyydessään ei ole mitään vikaa. Hänellä on kotikylä taikka -kaupunki, mistä me emme välttämättä tiedä mitään. Se oma sielunmaisema, paikka mihin kaipaa, mitä me emme edes voi kuvitella. Usein nuo Puolalaisetkin tosiaan niputetaan vain Puolalaisiksi, vaikka maahan on aivan valtaisa!

 Olen mielenkiinnosta ruvennut kyselemään muilta maahanmuuttajilta, että juuri mistä paikasta he ovat kotoisin ja minkälaista siellä on? Toki rakastan kuunnella ihmisten tarinoita erilaisita paikoista muutenkin, mutta haluan myös välitää arvostusta, että heidän taustakin merkitsevät. En ole itse tainnut kyllä samaa kysymystä koskan kuulla takaisin, vaikka minusta olisi ihana kertoa Suomesta kaikki :)

Varmaan syy, miksi en ole osannut täällä blogissa Irlantilaisita tavoista kirjoitella sen kummemmin, on että ole itsekkin vielä huuli pyöreänä, mitä minulta milloinkin odotetaan? Kompastelen ja töksäyttelen ja opin, milloin pitää suu kiinni taikka mitä juuri milloinkin sopii sanoa. Välillä tämä Irlantilainen tyyli kanssakäydä tuntuu kuin joltain valtavalta teatraaliselta näytökseltä, missä puolin ja toisin suitsutettaan ja sitten taas väheksytään ja kaikkeen taitaa olla selkät askelet, mitä en vain vielä ole oppinut. Mahdankohan koskaan?

Ja mites sielä Suomessa ne kaikki maahanmuuttajat keiden pitää tajuta millon suppisuu-Suomalaisille sopii ojentaa kättä eikä suukkoa poskelle? Toisaalta Suomessa ilahduttavasti yleensä tarkoitetaan, mitä sanotaan eikä tulkinnanvaraisuutta nyt varsinaisesti ole. Täällä pitäisi vissiin osata lukea ajatuksia. Nyt tiedän miltä miehistä naisten kanssa tuntuu :D :D

Olisipa mielenkiintoista kuulla muiden mietteitä siitä, miten maahanmuuttajien tulisi sopeutua uuteen kotimaahansa? Tai oletko koskaan kokenut kansalaisuutesi takia väheksyntää?

***

Kuvissa vilahtelee tämänpäiväiset Connemara Pony Show-markkinat kylänraitilla, missä oli jos jonkinmoista feikkituotetta ja krääsäkojua tarjolla. Itse ponien kauneuskisat ja myyntitapahtuma ovat kylän koko vuoden kohokohta ja mieheni kaikista kiireisin työaika. Lasten kanssa tiirailimme hiukan ulkopuolelta varsinaisia poninäytöksiä ja keskimmäinen oli kovin pettynyt ettei Pony show tarkoittanutkaan sitä, että hän pääsee ratsastamaan. Voi muru <3 Upeita kyllä nuo pollet olivat.

Samainen muru halusi ottaa minusta kuvan, mutta nauratti, kun mammalta ei näy edes päätä. No söpöliinipihän tuo sisko onkin :) 

Oikein mukavaa perjantaita kaikille toivoo Sara xx