SARA // HOUSEFIVE

Liian lyhyet hiukset ja kuinka siitä selvitä?

23.5.2017
Mä rakastan pitkiä hiuksia. Koen olevani niissä kaikista kauneimmillani, pidän niitä yleensä jumppailua lukuunottamatta auki, mutta ehkäpä juuri siksi olen jo pidempään kauhistellut hiusteni kuntoa. Latvoja nyt tietty ei oltu pätkitty aikoihin, mutta oudointa kyllä; syksyisen Olaplex-hoidon jälkeen tuntui, kuin se olisi "polttanut" koko hiukseni ja päänahkani oli monta viikoa hoidon jälkeen kuiva ja arka. Luulin aluksi, että ongelma johtui tuolloin käyttämästäni shamppoosta, mutta sittemmin epäilen, että joku tuossa rakennetta hoitavan käsittelyn laittamisessa ei mennyt ihan putkeen. Sunnuntaina sain ihana kampaajan kotikäynnille ja hän kyllä ihmetteli, että koko hoito oli ylipäätänsä laitettu värjäämättömälle hiukselle (ja minä, kun kerta vähöistä pennosista olin kerrankin viitsinyt tuhlata itselleni hemmotteluhoidon...) ja tosiaan hiukset oli vat ihan hamppuiset koko pituudelta lukuunottamatta oletettua "juurikasvua" viimeisestä kampaamokäynnistä.

Olin ajatellut, jos selviäisin ihan maksimissaan 5 sentin leikkuulla ja siinä, kun sitä mallattiin, siltä se näyttäkin ja tokaisin kampaajalle, että "well just do what you have to do"...



Ja siis tässä kampaajassa ei todella ollut mitään vikaa. Ihana tyyppi ja varmasti tulevaisuuden luottokampaajani täällä, mutta se pakollisten kuivien hapsujen leikkaaminen olikin lopulta 10cm pois minun juuri siihen ihanaan mittaan kasvaneista hiuksista. Voi itku... ja itku todella.

Koko sunnuntai illan ja eilisen olin niin pirun harmissani ja ihan itkin vuolaasti ja purkasin tätä asiaa, mutta tuntui vain, että samanmoisen kampaamopettymyksen kokeneet kaverit tajusivat harmitukseni todella. Ja tietenkin hiukset kasvavat takaisin ja kyllä tämäkin pituus minulle sopii ja ja ja, mutta joka kerta, kun katsoi peiliin tuli taas niin paha mieli.

Ja toki mietin, että olenpas nyt pinnallinen ja typerä, kun tällaista itkeskelen. Ja tietenkin monien muiden oikeasti vaikeammat kamppailut (omanikin) tuovat perspektiiviä, mutta kun tää reuhka oli juuri kasvanut siihen itselle kaikista mieluisimpaan pituuteen... Tunsin oloni itsevarmaksi ja sitten yht'äkkiä taas en.

Sama homma kävi muuten vuonna 2004 Australiassa, kun silloinen poikaystäväni pyynnöstäni vähän trimmasi latvoja ja trimmasi vielä pidemmistä hiuksista varmaan 20cm. Apua :D Itkin tuolloinkin ja muistan puhelut äidille, kuka silloin ja nytkin totesi, että kyllähän ne kasvaa takaisin. Niin, onneksi näin on, mutta olisin mä silti sen hippiharjan tykännyt pitää vielä kesän verran :) Olisimpa tajunnut pyytää leikattavan ihan vain minimaalinen määrä nyt ja sit loppukesästä vaikka tämä polkka...


Silloin vuonna 2004 meni pari päivää, kunnes totuin uuteen pituuteen ja niinpä ajattelin, että täytyy tässäkin nyt pari päivää antaa pölyn laskeutua ja todeta nyt on näin ja ottaa tämä frisyyri omaksi. Own it :) 



Ongelmallista on, kun mun taipuisat hiukset tekevät tästä pituudesta justiinsa vähän tällaisen mun mielestä itseäni vanhentavan mammatukan. Tätä tarttis ehdottomasti joko kääntää taikka suoristaa, mutta koska toiveena on taas nyt ne hyvinvoivat pitkät hiukset, en kauheasti haluaisi mitään lämpökäsittelyjä jo valmiiksi kuivalle hiukselle tehdä. Öljyä kuluu joka päivä ilmankin ihan hulluna. Eilisen jumppailun ajaksi letitin hiukset kahdelle ranskikselle ja niistä taisi tullakkin mun go to- kampaus nyt kesäksi (mistä instassakin mainitsin, siellä kuva) ja myöskin lettien avaamisen jälkeinen vähän sähköiskun saaneen näköinen kampaus oli aika cool. Et taidan nyt sit mennä niillä ja odotella kasvua kaikkien buustaavien vitamiinien ja päähierontojen kera ;D Kyl tää tästä :)

Muistatko minua?

18.5.2017
Muistatko minua? Niin tekee melkein mieli nykyään kysyä jokaisen blogi-postauksen alussa :D Mun on vaikea sanoa, että ruuhkavuodet olisi minut vieneet, koska toistaiseksi vielä kuitenkin olen kotirouvana, mutta ihan hitsin kiirus tässä on viime ajat taas ollut.  Ihan tavallista elämää toki, mutta tällaisia blogin kirjoittamiseen sopivia hetkiä on saanut etsiä ja oikeastaan vasta tänään sattui sopivasti, että tässä lounasta syödessä ehdin itsekseni istahtaa tietokoneelle. Ja minähän istuin ja täällä olen :)

Vähän sellai tuntuu kuiteskin, että jotkut suuremmat voimat on nyt tätä bloggausta vastaan, kun vein Elsin ensin kerhoon ja sit ryntäsin ruokakauppaan, mistä kotiin tullessa olin ajatellut virittää kamerajalustan ja napata kuvia, mutta sitä palasta, mikä menee kameran pohjaan, että saa sen kiinni jalustaan, ei löytynyt mistään. Mulla on hämärä mielikuva, että näin sen jossain typerässä paikassa ja ajattelin, että tuo pitää laittaa parempaan paikkaan, kun ens kerran kävelen ohi. Ja muistinko tai muistanko? No en :D Tarjolla siis vain peilikuvia, mut onneks tämä onkin tällainen low maintanance-blogi. Nämä sopii tänne aivan hyvin :)

Mitäs muuta meille kuuluu?

Säästä aina voi aloittaa, eli tänne saapui sitten ne vähän epävakaisemmat kelit, vaikka kyllä me silti ollaan ulkoiltu paljon. En viikolle olis näillä näkymin luvattu taas paistetta - kuinka ihanaa! Ja sinne Suomeen kanssa. Te kyllä ansaitsette kaikki ihanat aurinkoiset kesäkelit <3

Kuten näkyy: mä tarvitsisin todella todella kipeästi kampaamoreissua. Hiusten latvat on kuivat ainakin miljoonahaaraiset, mutta koska en vielä ole Killarneyssä moisia palveluja pääsyt käyttämään, on ihan kauhean vaikea päättää minne mennä.

Liam täyttää neljänolla tässä ihan pian ja pitäisi vähän jotain suunnitella sen varalle, vaikka mitään kemuja ei haluakkaan. Lahjan olen onneksi keksinyt ja se tarttis nyt pikapikaa tilata, että ehtii tulla.

Meidän tyypit on nyt ruvenneet tämän kevätpuolen myötä harrastamaan aika paljon ja niihin menemisiin, matseihin sun muihin menee hurjasti aikaa. Olen kyllä ollut onnellinen, että nimenomaan olen kotona, että pääsen viemään ja olemaan osana .

Mistä sopiva aasinsilta, että tulen nyt olemaan kotosalla vielä toistaiseksi, mutta kuukauden päästä mulle tulee tähän muutama pallero lisää hoidettavaksi :) Että sittenpä sitä menoa ja meininkiä piisaa kahta enemmän ja täytyypä verestellä vähän muistia, mitä sellaisen vauvelin kanssa taas tehdäänkään :) Iloisin mielin ryhtymässä näihin hommiin ja, kun on noista omistakin saanut kasvatettua melko täyspäisiä ja mukavia lapsia, niin varmasti se hyvin menee. Innoissani suunnittelen jo kaikenlaisia aktiviteetteja ja askarteluja, lorutteluita sun muita meille.

Et miten tämäm blogin sitten käy en suoraansanoen tiedä, mutta kyllä mä ajattelin aina tähän itselle sopivaan tahtiin jatkossakin kirjoitella tänne :)

Mut nyt mun tarttee jatkaa kodinhoitohommia ennenkuin täytyy taas lähteä koulutahakuhommiin. Voikaa hyvin ja kuulemisiin pian!



Yhden päivän loma.

7.5.2017
Kello on 21:14 ja tuolta vielä yhden pienen tassutukset kuuluu ylhäältä. En kestä, miten näiden mun tyyppien nukkumaanmenoaika on yht'äkkiä hilautunut näin myöhäiseksi?? Eipä ole siis liiemmälti ollut aikaa näille omille harrastuksille viimeaikoina - pahoittelen :( 

Ajatuksia, mitä haluaisin tänne blogiin kirjata ylös, lipuu läpi korvien välin jatkuvalla syötöllä. Silti usein, kuten nyt, havahdun näiden kuvien olleen kamerassa jo viime keskiviikosta lähtien. Toisaalta nautin tällaisesta elämästä myöskin, että olen vahvasti hetkessä mukana.

Mutta jos nyt palataan vähän näihin kuviin ja yhteen taas aika täydelliseen päivään. Tai siis tosi täydelliseen - sellaiseen, että joka raksiin tulisi ruutu ideaalipäivän check listissä.



Noniin, oliko vaikea arvata? Olimme rannalla :D Tietty. Mun täydelliseen päivää kuuluu ehdottomasti aina ranta kaiken muun ohella :)

Vihdoinkin saimme Liamin meidän mukaan juuri tuonne ihanalle Inch beachille, mistä on kovaa vauhtia muodostumassa ehkä mun lempparein ranta. 

Täällä oli pari päivää viimeviikolla niin upeat säät (ja tästä seuraavana päivänä olin kietoutunut villapaitaan ja kevyttoppikseen ja palelin, noin niinkuin muistutukseksi, että nämä on aika harvinaista herkkua täälläkin yleensä), että ajelimme lasten koulupäivän jälkeen tuonne rannalle. Otin kuvia innoissani kameralla ja kännykällä ja ehkä vähän ylijaoinkin niitä innostuksissani vähän joka tuutista. Ja nautin lasten kanssa juoksentelusta ja hiekkakakkujen tekemisestä. Ja sit jäin miettimään, että kun nyt suurin osa seuraajista on sieltä Suomesta: ei kai tällaiset kesäkuvat aiheuta kenellekkään pahaa mieltä?


Onko tosi epäreilua, että mä jakelen otoksia meidän auringossa ilakoinnista, kun toisille iskee takatalvi? En oikeasti tiedä, että ajatteleeko kukaan noin, mutta mulle tuli jotenkin paha mieli ja poistin kuvia esim. omasta henkilökohtaisesta facebookistani.

Sitten tuli mieleeni, että juuri kuin istuttiin siinä rantakahvilan terassilla syömässä hymysuin iltaruokaamme, huokailimme Liamin kanssa kilpaa "feels like we're away somewhere!". Niinkuin olisimme olleet ulkomailla - lomalla. 

Ja voi että mä todella suon meidän perheelle tämän puolen päivän lomantuntuisen aurinkopäivän rantakuvineen! 

Meidän suurin haave (oman talon jälkeen) on viedä meidän perhe rantalomalle. Se ei ole ollut ikinä mahdollista. Ensin kaikki lomamatkat suuntautuivat Suomesta Irlantiin ja sittemmin Irlannista Suomeen. Myöskin Liamin työolot (niinkus tiedättekin) eivät antaneet hänelle oikein myötä ottaa lomia (nykyisessä työssä onneksi onnistuu) ja eipä meillä kyllä ole ollut varaakaan. 

my 5


Ja vaikka minä pääsen lasten kanssa kesällä Suomeen ja olin viime kesänäkin ja meillä on siellä niin, niin ihanaa, ei se vain ole sama kuin lomailu ihan koko perheellä. Mulla on tietysti Suomenmuistojen lisäksi monia muitakin ihania kesähetkiä mielessä lasten kanssa vietettynä, mutta niistä puuttuu aina se jokin. Tai näinollen joku. Koen jopa jonkinasteista syyllisyyttä, miten monia hyviä hetkiä minä saan kokea lasten kanssa päivänpaisteessa, kun tuo toinen osapuoli paiskii töitä. 


Meillä on siis aina välillä näitä niin täydellisiä perhepäiviä, että ihan sydämeen pistää ja ne ovat täydellistä korviketta sille, ettei meillä ole muita perhelomia ollut. Ja vaikka kieltämättä välillä vähän kateus minullakin iskee, kun nään tuttujen taikka tuntemattomien CostadelsolKreetaLanzarote-uima-altaallalöhöilyotoksia, eihän ne minulta tietenkään pois ole ja tiedänpähän vain sitten, että mihin ylimääräiset hilut tahdon sijoittaa, jos sellaisia ilmaantuu :)


Mut vitsit tämä ranta just on niin ihana. Mä olen niin rantatyttö henkeen ja vereen. Onneksi perhekkin on ja koira. Koira on rannalla maailman paras Rantakoira.

Vaiks tuo piski nyt vähän pilas tämän viimeisimmän kuvan :D Niin tohkeissaan vain tutustui muihin rantakoiriin. Mut keskittykään nyt vaikka tuohon illallismiljööseen - en kestä miten ihana paikka. mun kreikkalainen salaattikin maistui varmaan parhaimmalta slaatilta ikinä, vaikka osasyynä saattoi olla se, että olin muutenkin niin fiiliksissä kaikesta - jopa sitruunanpalasta kuplavedessä :D Hihi ja sai lapsetkin enemmän syödäkseen, kuin kulhollisen ranskalaisia keskenään :D Daddy oli just muita safkoja sisältö noutamassa :)

Teillä monilla sielä on vielä nämä ihanat lomapäivät vielä edessä ja muistakaa pysähtyä ja nauttia niistä oikein sataprosenttisesti <3 Olisi hauska kuulla minkälaisia lomasuunnitelmia teillä on?