Perjantaihömppää.

3.3.2017
Takana sen verran puututtava päivä, että ihan pakko päättää se tällaiseen taattuun perjantaihömppään eli haaveiluun. Jos perjantaini ei muuten ole hohtanut friyay-fiiliksissä, satuin iltapäivällä pidellessäni autossa parkkiksella kaatosadetta eksymään minulle aivan tuntemattomaan Suomalaiseen muotiblogiin, mitä jäin selailemaan ja vaikka en ihan varmaan kohderyhmää olekkaan, ja osui silmiini aivan täydellinen musta laukku.

Kerrottakoon, että olen laukkuihmisiä. Ja kerrottakoon myös se, että tykkään aika yksinkertaisista ja toimivista nahkaveskoista ja niitä ei elämässäni tarvitse olla montaa, mutta sitäkin mieluiten toivoisin omistamieni kassien olevan tyylikkäitä, laadukkaita ja ihan pikkuisen luksusjuttuja. En siis kuvittelisi ikinä upottavani tonneja käsilaukkuihin (tai no miksi ei, jos tonneja löytyisi tuhlattavaksi asti) ja niitä ei tarvitse olla kaikissa sateenkaaren väreissä. 

Tällä hetkellä käytössä on oikestaan 2 mustaa arkilaukkua, yksi musta pikkuinen juhlalaukku, sinapinkeltainen Longchampin kassi ja punottu kesäkassi. Kaikki ovat aika kivoja ja erityisesti tuo Longchamp, minkä ostin itselleni 30-vuotislahjaksi, on rakas. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että laadukas kassi viimeistelee asun ja päällä voi olla vaikka kuinka simppeli asu, mutta disaineri laukku vie sen ikääskuin seuraavalle tasolle. Toisaalta näkyyhän niitäkin, missä yhteen asuun on ympätty vähän kaikki ja se laukku ei todellakaan pelasta tilannetta olisi merkkinä mikä tahansa Chanel.

Niin ja Chanelista puheenolleen; olen varmastikkin yksi harvoista naisista, kuka ei ko. merkin laukuista villiinny. 

Mutta tämä veska, varsinkin noissa Minna Someron kuvissa, on just mun simppeliin silmään niin <3 <3 <3
Kaikkihan ei laukkuihmisiä ymmärrä. No esimerkiksi mun mies. Mutta hänestä oli tosi huvittavaa, kun kerroin, että mun paskan päivän pelasti, kun löysin tämän kassin, mihin haluan alkaa säästää rahaa. Ja että se ei aivan tavoittelemattomissa ole laisinkaan! Furlan sivujen mukaan hinta olisi 350e.

Tosin tietysti mies (ja minäkin) keksii tuhat rahareikää, mihin nuo eurolappuset kannattaisi sijoittaa ennen vaimon kassia, mutta tokaisin, että ainahan sitä saa haaveilla! 

"You dream about a Vespa right? How much would that cost?", "Yeees, obviously too much so that's why it's a dream". 

Et kyllä mä nyt ajattelin, että jos vaikka kympin viikossa laittaisin sivuun, niin ehkäpä ennemmin tai myöhemmin saisin omistaa tämän kaunokaisen :) Ja en anna miehen pilata sitä iloa, minkä tämän tavoittelemisen arvoisen laukkusen löytyminen minulle toi tähän kurjaakin kurjempaan, pimeään ja sateiseen Irlanti-päivään.

Perjantaihömpällähän ei tarvitse olla tämän syvällisempää merkitystä, että kuulemisiin sitten seuraavaan kertaan vähän tähdellisempien juttujen kera :) Moi!



2 kommenttia on "Perjantaihömppää."
  1. Kymppi viikossa ja ei mene kokonaista vuottakaan. Kyllä välillä on hyvä olla jotain hömppää mistä haaveilee ja varmasti tämä olisi myös käytönnöllinen.
    p.s. olen erittäin iloinen, että olet palannut bloggaamaan, en luopunut toivosta missään vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana K ❤️ Olen niin iloinen, että ollaan tavattu myös livenä :) Ja siis mähän voisin tuon ostaa itselleni ensi jouluksi! Jipii!

      Poista

Kiitos, jos kommentoit. Olet huippu!